perjantai 17. elokuuta 2012

David Nicholls - Sinä Päivänä

Dexter ja Emma tapaavat ensimmäisen kerran Edinburghissa 15.7.1988. Sinä päivänä kaikki alkaa ja siihen päivään kaksikymmentä vuotta myöhemmin se loppuu. Kuinka Emman ja Dexterin elämät noiden vuosien aikana kohtaavat ja pysyvätkö he ystävinä vai saako heidän suhteensa jotain muutakin sisältöä?

Katsoin kirjaan perustuvat elokuvan ensin ja rakastuin siihen totaalisesti. Siitä sainkin siis innoituksen lukea myös kirjan ja kannattavaa oli! Joka vuuoden heinäkuun 15. on kirjassa uusi luku. Uusi vuosi ja uudet asiat. Silti Emma ja Dexter pitävät yhteyttä, vaikka vuodet kuluvat. Kirja on upea tarina ystävyydestä ja rakkaudesta, joka kestää vuosi vuoden jälkeen. Vaikka heidän elämässään tapahtuu muitakin asioita, on parisuhteita, epäonnistumisia ja riitoja, niin silti he pitävät yhtä. Emma on fiksu, hieman näsäviisas ja ironinen nuori nainen, joka työskentelee aikansa meksikolaisen "ravintolan" tarjoilijana, mutta ryhtyy myöhemmin opettamaan lapsia koulussa. Silti hän aina haaveilee kirjan kirjoittamisesta... Dexter on taas julkisuuteen kaipaava maailmanmatkaaja joka päätyy televisiojuontajaksi ja saa kokea viihdemaailman mukavuudet, mutta myös sen huonon puolen. Myöhemmin hän ehkä saattaa löytää ns. normaalin työn...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...