sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sara Shepard - Valehtelevat Viettelijät: Uskomaton

Kirjailija: Sara Shepard
Kirjan nimi: Valehtelevat Viettelijät: uskomaton (Unbelievable)
Suomentanut: Paula Takio
Kustantaja: Gummerus
Sivumääärä: 320

"Tyttärenne on yhä tajuttomana" lääkäri sanoi hiljaa. "Muutosta ei ole juuri tapahtunut. Murtunut käsi on kipsattu ja selvitämme parhaillaan sisäelinvammojen laajuutta."
   "Milloin pääsemme katsomaan häntä?" Hannan isä kysyi.
   "Pian", lääkäri lupasi. "Hänen tilansa on yhä kriittinen."

Valehtelevat Viettelijät sarjan neljäs osa jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Hanna makaasairaalassa auton törmäyksestä johtuen ja kaikki ovat huolissaan. Mona jatkaa juonitteluja, eikä Hannakaan herätessä muista tapahtunutta, saatika sitä, että oli tiennyt kuka A on.

Kirjoissa tosiaankin juoni kulkee ihan eri tavalla, kuin tv-sarjassa. Älkää siis missään nimessä luulko tietävänne mitä tulee tapahtumaan kirjoissa. SPOIL: Mona kuolee lopussa! Ja siksi jäinkin miettimään, että kuka se A sitten on joka jatkaa, koska Toby on kuollut jo aikoja sitten. Lucasko? 

Olen edelleen sitä mieltä, että pidän enemmän sarjasta kuin kirjoista ja se on hyvin outoa. Yleensä olen vannoutunut kirjojen ystävä ja hyvin harvoin muutenkaan alkuperäisestä teoksesta saadaan hyvää elokuvaa/sarjaa.

1 kommentti:

  1. Itekkin hämmennyin paljon, kun Toby kuoli heti ensimmäisessä kirjassa. Sillä kuitenkin on sarjassa niin kovin vahva rooli. Itsekkin tykkään tässä tapauksessa enemmän sarjasta kuin kirjoista. Harvinaista kylläkin. Sinulle on muuten haaste blogissani! =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...