torstai 26. kesäkuuta 2014

Kristan Higgins - Ystävyyden edut

Kirjailija: Kristan Higgins
Kirjan nimi: Ystävyyden edut (The Nex Best Thing)
Suomentanut: Eeva Koskimies
Kustantaja: Harlequin
Sivumääärä: 381
Painovuosi: 2014 (alkuperäinen teos 2010)
Arvosana: 3/5

Appivanhempani seisoivat edessäni. Gianni oli peittänyt silmänsä kädellään. Marien molemmat kädet olivat lennähtäneet hänen sydämensä päälle.
  -Ethan! Marie parahti. - Jumalan tähden, Ethan, mitä sinä teet Jimmyn vaimolle? 

Lucy ei etsi elämänsä rakkautta, sillä se hänellä on jo ollut. Hän etsii mukavaa miestä jonka kanssa hankkia lapsia ja elää loppuelämä. 

Mutta kun  hän päättää salaisen suhteensa miesvainajan veljeen ja kertoo etsivänsä miestä perustaakseen perheen, hän myös menettää hyvät välit lankoonsa ja parhaaseen ystäväänsä, Ethaniin. Tai niin hän ainakin luulee. Ethan ei nimittäin ole lähdössä minnekään Lucyn elämästä.

Ystävyyden edut on ihan mukavaa luettavaa ja ensimmäinen kirja pitkään aikaan joka saa loppua kohde "pelon" aikaiseksi siitä, ettei kirjan pää pari päätyisi lopussa yhteen. Tosin sellainen loppu olisi kovin outo, mutta hyvin tervetullut vaihtelu näihin Harlequin silk sarjan kirjoihin. Huolestua siis ei kuitenkaan tarvitse, sillä kuten arvata saattaa Lucy ja Ethan ovat onnellisesti yhdessä kirjan lopussa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Victoria Dahl - Sytytä minut tuleen!

Kirjailija: Victoria Dahl
Kirjan nimi: Sytytä minut tuleen! (Start me up)
Suomentanut: Marjut Särkkälä
Kustantaja: Harlequin
Sivumääärä: 316
Painovuosi: 2014 (alkuperäinen teos 2009)
Arvosana: 3,5/5

Totta puhuen kukaan mies ei ollut saanut häntä innostumaan yhtä paljon kuin Mollyn eroottiset romaanit. Kaupungilla kiertelevistä huhuista huolimatta hän ei ollut vähääkään kiinnostunut naisista. Mitä se siis tarkoitti? Tarvitsiko hän jotain... pervessimpää? Halusiko hän, että joku tuntematon mies käsittelisi häntä kovakouraisesti samalla tavalla kuin hänen juuri lukemassaan tarinassa?

Tämä kirja on puhdasta seksiä ja ihmissuhde draamaa, nimittäin kirjan päähenkilö Lori kaipaa jännitystä elämäänsä ja päättää aloittaa kuuman ja sitoutumattoman suhteen. Hän päätyy siis sänkyyn parhaan ystävänsä veljen, Quinnin kanssa. 

Kuteen jokaisessa kunnon kirjassa, täytyy juoneen sisältyä muutakin kuin ihmissuhteita. Lorin autokorjaamo joutuu ilkivallan kohteeksi ja myös poliisi avaa hänen isänsä kuoleman tutkinnan uudestaan. Liittyvätkä rantatontti, Lorin isä ja autokorjaamon ilkivalta toisiinsa?

Kirja, vaikka juonen kulun mukaan oli hyvin lähellä muita Harlequin silk sarjan kirjoja, oli kuitenkin piristävän erilainen. Kyseessä ei ollut romanttisia tapaamisia ja treffejä vaan päähenkilö tahtoi kaikkea muuta kuin suhteen. 

Loppu tietenkin on kaikkien arvattavissa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Nora Roberts - Tie takaisin

Kirjailija: Nora Roberts
Kirjan nimi: Tie takaisin (The Return of Rafe MacKade)
Suomentanut: Päivi Paju
Kustantaja: Harlequin
Sivumääärä: 315
Painovuosi: 2014 (alkuperäinen teos 1995)
Arvosana: 4/5

MacKaden - sarja

Regan oli vaihtanut vaatteita kolme kertaa, ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä. Pelkkä työpäivällinen , Regan ajatteli istahtaessaan pehmustetulle jakkaralle kampauspöytänsä eteen. Hänen ulkonäkönsä oli toki tärkeä, mutta toissijainen.
   Hän puri huultaan ja mietti, olisiko hänen pitänyt sittenkin valita pikkumusta.

Romantiikkaa ja pientä draamaa tarjoaa Nora Robertsin kirja taas kerran. Tällä kertaa luin MacKaden -sarjan ensimmäisen osan, jonka päähenkilö on veljeskatraan tappelupukari Rafe, joka jätti kotinsa kymmenen vuotta sitten ja palaa takaisin menestyneenä. Kukaan ei olisi uskonut kenenkään MacKaden pärjäävän niin hyvin, kuin he nyt tekevät.
Regan taas on "uusi" kaupungissa. Hän muutti sinne kolme vuotta sitten pitämään antiikkikauppaa. Kun Rafe kohtaa Reganin, hän tietää haluavansa tämän. 
  Ja pian myös juorut leviävät.

En kiellä ettenkö olisi pitänyt kirjasta ja sen sujuvasti kulkevasta tekstistä. Luin kirjan muutamassa tunnissa, eikä uni painanut päälle niin kuin normaalisti illalla lukiessa. Robertsin luomat henkilöhahmot ovat hyviä ja luonnollisen tuntuisia, vaikkakin tarinassa edetään parisuhteen suhteen hieman lujaa, kuten harlequin pokkareissa on tapana.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Nicolas Barreau - Pieni elokuvateatteri Pariisissa

Kirjailija: Nicolas Barreau
Kirjan nimi: Pieni elokuvateatteri Pariisissa (Eines Abends in Paris)
Suomentanut: Veera Kaski
Kustantaja: Tammi
Sivumääärä: 363
Painovuosi: 2014 (alkuperäisteos 2012)
Arvosana: 3/5

Suljin hetkeksi silmäni ja hengitin syvään. Cinéma Paradis'n salissa leijaili raskas puuterinen tuoksu, joka oli saapunut Soléne Avrilin vanavedessä ja leyhähteli minuun päin hänen joka liikahduksestaan. Jos historia tuoksui tältä, tuoksu oli varsin viekotteleva. 

Alain Bonard on pienen tunnelmallisen elokuvateatterin omistaja Pariisissa. Keskiviikko iltojen rakkauselokuva -sarjan näytöksissä käy punatakkinen ja kinuskitukkainen nuori nainen, johon Alain on toivottomasti ihastunut. Eräänä keskiviikko iltana Alain uskaltautuu juttusille naisen, Mélanien, kanssa ja he päätyvät suutelemaan Alainin saatettua tämän kotiin. Uusi tapaaminen sovitaan seuraavaksi keskiviikoksi. Sen viikon aikana Alainin elämä mullistuu ja elokuvateatteri päätyy elokuvan kuvauspaikaksi. Keskiviikon tullen  Melanie ei ilmestykään paikalle.

Alain miettii mikä on voinut saada naisen jättämään tapaamisen väliin ja yrittää etsiä tätä tuloksetta.

Lainasin Pieni elokuvateatteri Pariisissa -kirjan, sillä pidin Barreaun edellisestä romaanista. Tämäkin kirja oli hyvä, mutta jokseenkin hidaslukuinen. Luin sitä nimittäin hieman alle viikon, joka minulle on mahdottoman pitkä aika.  Juoni oli kuitenkin erinomainen. Kirjan loppua ei pystynyt ennakoimaan.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Veronica Roth - Outolintu

Kirjailija: Veronica Roth
Kirjan nimi: Outolintu (Divergent)
Suomentanut: Outi Järvinen
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 363
Painovuosi: 2014 (alkuperäisteos 2011)
Arvosana: 5/5

sarja osa 1

Marcus ojentaa minulle veistä. Katson häntä silmiin - ne ovat tummansiniset, kummallisen väriset - ja otan sen. Hän nyökkää, minä käännyn katsomaan kulhoja. Uskaliaan tuli ja vaatimattoman kivet ovat molemmat vasemmalla puolella, toinen olkapääni takana, toinen edessä. Pitelen veistä oikeassa kädessäni ja kosketan terällä kämmentäni. Puren hammasta ja painan terää alas. Se viiltää, mutta tuskin huomaan sitä. Pitelen kumpaakin kättä rintaani vasten, ja hengitykseni tärisee. 

Beatrise on 16 vuotias nuori nainen jonka kohtalo määräytyy osastojen taipumustestissä. Paljastuu että Tris on divergentti ja tämä täytyisi pitää salassa. Tris myös vaihtaa osastoa ja jättää vanhempansa Vaatimattomiin ja itse liittyy Uskaliaisiin. Uskaliaissa elämä on menevää ja heihin liittyneet niin syntyperäiset kokelaat kuin vaihdokkaat, mukaan lukien Tris, joutuvat kamppailemaan keskenään 10 paikasta Uskaliaissa. Tippuneet olisivat koko elämänsä osattomia.

Outolinnusta löytyy monia yhtäläisyyksiä Nälkäpeli trilogiaan, joten jos pidit siitä, pidät myös tästä. Itse ahmin kirjan yhdessä yössä, vähin yöunin, mutta mitäpäs tuolla kun kyseessä oli näinkin hyvä kirja. 

Suomennos tökki hieman välillä, mutta lukeminen oli silti sujuvaa ja tekstiin jäi koukkuun. En malta odottaa trilogian toista osaa!
 

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kira Poutanen - Rakkautta borealis

Kirjailija: Kira Poutanen
Kirjan nimi: Rakkautta borealis
Kustantaja: WSOY
Sivumääärä: 149
Painovuosi: 2012
Arvosana: 2/5

Suutelen joulupukkia aivan liian pitkään. Se on ihanaa. Ei kun siis aivan kamalaa, ihan hirveää, siis tietenkin. Tekoparta kutittaa ärsyttävästi (ihanasti!) leukaa ja kaulaa. Punainen takki tuntuu kivan pehmeältä ihoa vasten (onkohan se samettia?). Pukin kädet eivät näytä yhtään vanhan miehen käsiltä eikä kimittävä äänikään haittaa nyt, kun pukin suulla on muuta puuhaa.
   Voi ei. Mitä minä oikein olen mennyt tekemään? 

Lara vie Ericin Lappiin lomalle ja yrittää saada tämän kosimaan keinolla millä hyvänsä.

En edes tiedä mitä tästä pitäisi sanoa. Sarjan viimeinen osa, suunnilleen sataviisikymmentä sivuinen teos on melkeimpä pohjanoteeraus.  Hyvin nopeasti luettava, mutta tylsä ja sekava teksti, johon ei kovin paljoa jaksa keskittyä. Toisaalta ihan oiva päätös sarjalle, mutta silti olisin odottanut että kirjojen taso ei enää edellisestä laskisi.

Kira Poutanen - Rakkautta on the rocks

Kirjailija: Kira Poutanen
Kirjan nimi: Rakkautta on the rocks
Kustantaja: WSOY
Sivumääärä: 220
Painovuosi: 2011
Arvosana: 3/5

Typerä New Yorkin -matkani muuttuu selvästi sitä karmeammaksi, mitä pidemmälle päästään. Olisin yhtä hyvin voinut lähteä takaisin Suomeen. Asuntonikin on osoittautunut pelkäksi huoneeksi, johon on ängetty kaksi sänkyä!

Lara pakenee väärinkäsityskosintaa New Yorkiin muotisuunnittelukurssille ja saa kämppäkaverikseen ja ystäväkseen samalla kurssilla käyvän, homon, Jimmyn. Yhdessä he käyttäytyvät typerästi ja suunnittelevat omaa mallistoaan.

Jokseenkin tylsä osa jälleen kerran. Alan jo pikku hiljaa kyllästymään Laraan ja tämän typeriin päähänpistoihin muotisuunnittelusta sun muusta. Ensimmäisen osan hauskuutta en löytänyt tästäkään kirjasta. Laran typeryys jaksoi naurattaa vain sen ensimmäisen osan verran ja nyt sarjan edetessä, se on jo suoraansanottuna huono vitsi.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kira Poutanen - Rakkautta al dente

Kirjailija: Kira Poutanen
Kirjan nimi: Rakkautta al dente
Kustantaja: WSOY
Sivumääärä: 242
Painovuosi: 2010
Arvosana: 3/5

Tätä te ette kyllä ikinä usko. Kaikki rannalla makaavat ihmiset - siis joka ikinen iikka - ovat täysin alastomia. Siis ihan nakupellejä! Heillä ei ole vaatteita päällään, ei uimapukuja, ei bikinejä, ei sortseja, ei pipoja, eikä pelastusliivejä. Eikä se tunnu tulevan Ericille minkäänlaisena yllätyksenä. Hänen mielestään ainoa omituinen asia tässä tilanteessa on minun hysteerinen (lue:normaali) reaktioni.

Lara lähtee Caprille uuden rakkaansa, Ericin kanssa. Mikä voisikaan olla romanttisempi ystävänpäivä lahja kuin aurinkoinen ja lämmin Capri... Ja Ericin vanhemmat, sekä tämän äidin kuusikymmentävuotis juhlat? -Eli siis kaikki muu on paljon romanttisempaa. 

Lara löytää Ericistä uusia puolia, kuten nudistirannat ja äidin oman pojan. Lara on hieman jopa järkyttynyt erinäisistä uusista piirteistä ja asioista. Siis kenen äiti marssii makuuhuoneeseen kesken poikansa ja tämän tyttöystävänsä lemmenleikin ja istahtaa tyynesti sängynreunalle juttelemaan?

Taso laski huimasti ensimmäiseen kirjaan nähden. Enää en löytäny kohtia joille nauraa ääneen ja lukeminenkin sujui hieman hitaammin. Laran toilailuja sentään tarina piti sisällään erityisen paljon. Lara, joka mielestään on kovinkin fiksu on hiusvärinsä mukaan myös aivoiltaan aika blondi. Ei tietenkään sellainen perus bimbo vaan NAINEN, joka käyttäytyy usein kuin teini, eikä ajattele tekojansa, niiden seurauksia ja ei osaa keskustella kovin fiksuja, vaan päästelee suustaan sammakoita ja vitsejä joita kukaan ei tajua.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kira Poutanen - Rakkautta au lait

Kirjailija: Kira Poutanen
Kirjan nimi: Rakkautta au lait
Kustantaja: WSOY
Sivumääärä: 337
Painovuosi: 2009
Arvosana: 5/5

Tällä kertaa olen teititelly Charlesia, änkyttänyt ja luonnollisesti jälleen unohtanut jättää puhelinnumeroni. Ärtymyksen voimalla soitan Charlesille vielä kerran ja jätän yksinkertaisen viestin monotonisella,  elämäänsä kyllästyneen ihmisen äänellä.
  >>Hei! tämä on Lara. Puhelinnumeroni on 06 56 78 89 90. Hei.>>

Lara on pian 27 vuotias taideopiskelija joka opettajansa kehotuksesta pitää välivuoden ja suuntaa Ranskaan. Siellä Lara löytää asunnon ja työpaikan yllättävän helposti, mutta surkeiden sattumusten kautta (johon liittyy eräs komea rikas ranskalaismies) hän myös menettää työpaikkansa, mutta onnistuu sijoittamaan itsensä Pariisiin asumaan luksusasuntoon ja pukeutumaan chaneliin.

Kira Poutasen Rakkautta au lait on ehkä tähän mennessä paras chick lit jonka olen lukenut. Päähenkilö Laran toilailut saivat nauramaan ääneen ja teksti kulki sujuvasti, jolloin myös koko kirja oli luettu nopeaa.

Odotukset ovat siis korkeat sarjan toista osaa koskien.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kirjailija: Sara Shepard
Kirjan nimi: Haluttu (Wanted)
Suomentanut: Sirpa Parviainen
Kustantaja: Gummerus
Sivumääärä: 270
Painovuosi: 2014 (alkuperäisteos 2010)
Arvosana: 5/5

Mutina kohosi meteliksi, ja salamavalot välkkyivät kuumeisesti. Joukko kuulijoita alkoi kirjoittaa tekstiviestejä hurjalla vauhdilla. "Kaksoissisko?" Spencer vinkaisi heikolla äänellä. Hänen kätensä tärisivät hallitsemattimasti.

Kun Alin kaksoissisko Courteny ilmestyy julkisuuteen kuin tyhjästä, Hanna, Aria, Spencer ja Emily eivät ole uskoa silmiään. Miksi he eivät ole tienneet Alin siskosta ja miksi Spencerin sisko Melissa varoittaa heitä tästä?
  
Tietenkään kaikki ei ole siltä miltä se näyttää, olisihan neljän ystävyksen sen pitänyt jo tajuta aikaisemminkin. Juuri kun selvyys on kaikkeen tapahtuneeseen saatu ja tytöt päättävät unohtaa koko asian, kaikki kääntyykin päälaelleen.

Täytyy myöntää että Haluttu on tähän asti paras Valehtelevat Viettelijät -sarjan kirja. Se mutkistaa juonta lisää ja antaa sopivasti vihjeitä, jotta mielenkiinto säilyy yllä koko kirjan ajan. Kukapa ei kaipaisi liian hyvin menevään tarinaan lisää ongelmia ja vastoinkäymisiä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...